Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto on vuonna 2008 perustettu puoluepoliittisesti ja aatteellisesti riippumaton yhden asian liike. Tarkoituksena on synnyttää keskustelua köyhyydestä ja esittää konkreettisia ehdotuksia köyhyyden vähentämiseksi. Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto järjestää keskustelutilaisuuksia, joissa kohtaavat asianosaiset, erityisasiantuntijat sekä muut asiantuntijat ja päättäjät. Voit myös itse järjestää tilaisuuksia omalla paikkakunnallasi yhdessä alueen muiden toimijoiden ja köyhyyttä kokeneiden kanssa. Keskeistä tilaisuuksissa on köyhyyttä kokeneiden oman äänen kuuluminen.
Köyhyyden keskeltä -alasivulla kaivataan blogikirjoituksia. Tervetuloa kirjoittamaan! Ota yhteyttä verkoston toimijoihin Facebookin kautta tai suoraan esimerkiksi jouko.karjalainen(at)saunalahti.fi
Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto kannattaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion voima on tuntemattomien huolenpito tuntemattomista.
Verkosto on järjestänyt vuosittain lukuisia keskustelutilaisuuksia yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Viime vuosien tilaisuuksia:
- Olemme mukana eduskunnan köyhyysryhmän toiminnassa ja tilaisuuksien järjestämisessä
- Kirjeitä työministerille – pyöreän pöydän seminaari
- Esiintymiskoulutuksia köyhyyttä kokeneille
- Kuunteleeko kuntapäättäjä omaishoitajaa?
- Kuntavaaleihin liittyen keskustelutilaisuuksia eri paikkakunnilla ja tehty kysely kuntavaaliehdokkaille
- Kansainvälinen Kuka kuuntelee köyhää? -keskustelu Metropoliassa
- Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä vuosittainen keskustelutilaisuus
- Kuka kuuntelee köyhää nuorta? kirkon Erityisnuorisotyön päivillä
- Kuunteleeko kirkko köyhää? kirkon yhteiskuntatyön päivillä
- FB-ryhmässämme on yli 7000 jäsentä. Ryhmässä keskustellaan mm. köyhyydestä, toimeentulosta, tuloeroista ja eriarvoisuudesta. Keskustelu ryhmässä on vilkasta vaikkakin paikoittain kärkästä.
- Olemme mukana Ylen Hyvin sanottu -hankkeessa